En usko, että kukaan on lähtenyt yrittäjäksi tehdäkseen markkinointia. Mä ainankin lähdin yrittäjäksi, koska halusin ikuistaa ihmisille heidän tärkeitä hetkiä edullisesti. Aloitin siitä mistä moni muu valokuvaajakin on aloittanut. Muutin harrastukseni työksi.
Siirryin aika pian lapsikuvauksesta yrityksiin ja siinä samalla mukaan tuli myös graafinen suunnittelu. Oma taipaleeni markkinoinnin parissa on alkanut sieltä, missä moni siellä ruudun takana on nyt. Eli Turhautuneena markkinoinnin äärellä, tietämättömänä mitä markkinointi voi olla ja miten siitä saisi itselle mukavan ja toimivan osan arkea. Mä halusin tehdä muutoksen omaan markkinointiini ja sen mä myös tein. Matka tavoitteisiini on vieläkin pitkä, mutta olen valmis tekemään työtä sen eteen mitä haluan saavuttaa. Oletko sä?
Yksi julkaisu muutti kaiken
Omalla kohdallani alkutaival oli kaikkea muuta kuin ruusuinen. En todellakaan tiennyt mitään markkinoinnista, en olisi osannut edes vastata kysymykseen "mitä on markkinointi". Ensimmäisen puolen vuoden aikana mulla ei ollut ensimmäistäkään asiakasta. Tämä kaikki muuttui kuitenkin yhden rohkean päätöksen myötä.
Puoli vuotta yritykseni perustamisen jälkeen päätin kokeilla jotain uutta. Julkaisin ensimmäistä kertaa paikallisessa Facebook-ryhmässä tiedon siitä, mitä teen, ja liitin mukaan houkuttelevan tarjouksen valokuvaukseen. Yllättäen kalenterini täyttyi seuraaviksi kuukausiksi, ja tajusin, että markkinoinnilla oli valtava merkitys liiketoiminnassani.
Markkinointi somessa on tuonut mut tähän pisteeseen
Yhdestä julkaisusta alkoi matka markkinoinnin parissa. Markkinointi somessa vei mun kiinnostuksen saman tien ja aloin opiskella sekä tutustua sosiaalisen median mahdollisuuksiin entistä paremmin. Vaikka minulla oli jo Instagram-tili ja blogi, en aikaisemmin osannut hyödyntää niitä tehokkaasti markkinoinnissani. Pienillä muutoksilla, yksi askel kerrallaan, sain huomattavasti enemmän näkyvyyttä ja ennen kaikkea asiakkaita sosiaalisesta mediasta, pienemmilläkin seuraajamäärillä.
Omat fiilikset markkinoinnista näkyy muille!
Sosiaalinen media ei ole pelkkä markkinointikanava minulle, vaan myös paikka jakaa tarinoita ja hyödyllistä sisältöä markkinoinnista sekä omasta arjestani yrittäjänä. Nää asiat on toki myös osa mun markkinointi suunnitelmaa ja markkinointikeinoja, mutta ennen kaikkea ne tekee siitä mulle kivaa. Haluan markkinoinnin tuntuvan itselleni mukavalta ja mieluisalta. Silloin kun se on mulle sitä, se näkyy myös ulospäin ja saan siitä myös parempia tuloksia.
Mä haluan, että myös sä voit saada markkinoinnista itsellesi helpon ja mukavan osan arkea. Markkinointi valmentajana mun tavoite on auttaa sua löytämään parhaat itsellesi toimivat tavat toteuttaa markkinointia ja samaan parempia tuloksia, jotka edistää sun tavoitteita.
Ootko sä valmis ottamaan seuraavan askeleen kohti parempia tuloksia omassa markkinoinnissasi?
Seuraava askel on yksilövalmennus sulle, joka haluat eroon tuloksettomasta ja turhauttavasta markkinoinnista, rakentamaan omaa brändiä ja erottumaan kilpailijoista. Ennen kaikkea saamaan markkinoinnista helppoa, mukavaa ja tuloksellista. Tutustu lisää valmennukseen sen omalta sivulta.
Comentarios