Kuka Mimmi?

Heippa! Olen Mimmi. 18-vuotias valokuvausta rakastava nuori Tampereelta. Olen aloittanut yrittäjänä vuonna 2017 ja tehnyt siitä asti valokuvausta myös työnä. Valokuvauksesta on tullut iso osa elämääni jo ala-asteella, kun meille tuli ensimmäinen kamera, jolla otin kuvia lähinnä eläimistä. Sen jälkeen olen kuvannut paljon luontoa ja eläimiä, mutta myöhemmin aloin kiinnostumaan myös ihmisten kuvaamisesta. Ensin muutamat kaverit pääsivät linssin eteen ja aika pian sen jälkeen perustin oman yrityksen. Viime aikoina uutena kiinnostuksen kohteena ovat olleet tuotekuvat ja jatkossa haluan myös jatkaa niiden kuvausta ihmisten lisäksi.


Valokuvauksen lisäksi teen töitä kuvankäsittelijänä sekä vapaa-aika kuluu hyvin piirtämisen, maalaamisen ja kirjoittamisen lisäksi. Olen aloittanut blogin kirjoittamisen jo vuonna 2013 ja kirjoittanut valokuvausblogia aikaisemmin muutamia vuosia. Nyt kuitenkin halusin aloittaa ihan puhtaalta pöydältä ja siirtää samalla blogin tänne nettisivuille. Blogissa haluan keskittyä omaan arkeeni kuvaajana, kuvan käsittelijänä ja antaa vinkkejä siihen miten sinä voit valita itsellesi sopivan kuvaajan.


Värifilmi Mimmi M Ky | varifilmi@gmail.com | Y-tunnus: 3106030-5

  • Facebook
  • Instagram